Asuin maaseudulla, mutta kotini ei ollut maatalo. Vain pahainen torppa, jossa ei ollut peltotöitä eikä karjataloutta. Rahasta oli puutetta ja kesätöitä olisi tarvinnut, mutta eipä niitä maaseudulla juurikaan ollut tarjolla.
Pitäjän pappi tiesi kesätöiden tarpeesta. Jostakin hän sai idean tai tiedon, että Lapissa järjestettiin kesäisin "työleiri" lukioikäisille. Järjestäjänä oli joku kristillistaustainen ylioppilaskunta. Leirin johtajina toimisi pari teologian opiskelijaa. Pappi ehdotti isälleni, että jospa poika lähtisi tuonne kesätyölerille. Siellä tehtäisiin jotakin kevyttä metsäraivausta ja työstä maksettaisiin palkkaa.
Tietysti lähdin, suorastaan mielelläni. Näinhän pääsisin samalla tutustumaan tuohon haavemaahani.
Leiriläiset oli koottu eri puolilta Suomea. En enää muista, millaisilla matkaohjeilla matkaan lähdin ja missä porukka koottiin yhteen. Oikein rinkka minulle hankittiin. Sulloin sen täyteen tavaroita. Olihan edessä lähes puolentoista kuukauden oleskelu jossakin Lapin sydänmailla. Linja-autolla lähdin kotoa ja varmaankin junalla matkasin pohjoiseen. Ehkäpä oli löydettävä tiensä Kemijärven asemalle, mutta en enää muista tuota vaihetta. Tai mahdollisesti saimme jäädä jo Rovaniemellä pois junasta.
Joka tapauksessa linja-auto vei meidät sitten tukikohtaamme. Syvälle erämaahan. Matkasimme Kemijoen vartta kohti itäkairan perukoita. Savukosken kautta Martin kylään. Siellä ylitimme Kemijoen. Siltaa ei siihen aikaan ollut, vaan kapulalossilla linja-autokin kiskottiin yli suuren virran. Matka jatkui Kemijoen yhä ylemmäksi. Leiripaikaksemme osoittautui Sotajoen tukkikämppä. Sinne asettauduimme kuin tukkilaiset konsanaan.
Sotajoen leiriaika muodosti sittemmin keskeisen osan ensimmäisen kirjani (Sotatunturin porovarkaat) tapahtumaympäristöstä ja tausta-aineistosta.
Leirin vetäjinä olivat teologian opiskelijat Ilkka Pärssinen ja Matti Häkkinen. Ilestä tuli käsittääkseni legendaarinen merimiespappi ja myöhemmin rovasti. Matin elämänvaiheista en tiedä. Ruokaa meille oli laittamassa kaksi kotitalousopiskelijaa. Leiriläisten määrää en muista, mutta eiköhän meitä ainakin parikymmentä poikaa ollut. Kaikki siis eri puolilta Suomea. Ketään en tuntenut ennestään.
Työnämme oli pääasiassa koivujen ns. kaulaaminen. Koivuja pidettiin tuohon aikaan roskapuuna, joka piti saada hävitettyä. Vesureilla koivujen rungon ympärille hakattiin rengas, josta kaikki tuohi pitää poistaa niin, että paljas puupinta tuli näkyviin. Se aiheutti sen, että koivu muutaman vuoden kuluessa kuoli ja lahosi pystyyn. Tuskinpa tuosta metsänhoidollisesta älyttömyydestä oli iloa muuta kuin tiaisille ja joillekin muille linnuille hyvien pesäpökkelöiden lisääntyessä.
Kerronpa eri jutussa, millä tavoin tuo Sotajoen kesätyöleiri sittemmin nivoutui osaksi Sotatunturin porovarkaat -teosta. Laitan tähän alle kuitenkin kuvan Sotajoen tukkikämpästä. Kuvausajankohta näyttää olleen juhannus, koska juhannuskoivut reunustavat portaita. Sotajoen kämppä hyvin edustaa Lapin jätkäperinnettä ja tukkilaisidylliä, vaikka tosielämässä tukkikämpillä idylli oli hakusassa.
Matti 8.3.2012
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti