tiistai 27. maaliskuuta 2012

Paluu Sallan erämaihin

1980-luvun loppupuolella jäi Lapin reissujen osalta muutama vuosi väliin. 1990-luvulla teimme sitten poikaporukalla - tai oikeastaan silloin voi jo sanoa miesporukalla - useitakin kalastusreissuja. Ilmeisestikin vanhojen muistojen inspiroimana ne suuntautuivat pääasiassa Sallaan, Itäkairan erämaihin.

Alkuvuosina viihdyimme jopa Naruskajoen Siekakönkäällä, joka oli aivan Naruskan kylän kupeessa Karhutunturille vievän sivutien varressa. Eräällä reissulla huiputimme myös Karhutunturin. Useampia öitä vietimme teltassa joen partaalla ja kalastelimme koskesta tammukoita ja harreja. Paistelimme niitä nuotiolla sillan vieressä olevalla nuotiopaikalla. Silloin kun kalaonni ei ollut myötä, haimme Naruskan kyläkaupasta käristemakkaroita. Valitettavasti eräänä kesänä jouduimme toteamaan, että tuo varamuonavarastomme oli laittanut ovensa pysyvästi säppiin.

Alla kuvassa Naruskajoen Siekakönkään alapuolista koskea. Sitä käytettiin myös koskimelontaan, minkä vuoksi itse puhuimmekin aina "melontakoskesta".



Reissumme alkoivat vähitellen ulottua syvemmälle Sallan erämaahan. Niin päädyimme Naruskan tammen tienoille Naruskajoen Porttikoskelle ja aina Tuntsalle saakka. Eräs mieleen painuvimmista reissuista oli Tuntsalle kesäkuussa, kun säätila heitti nollan tuntumaan päivälläkin. Satoi räntää ja rakeita. Olin reissussa poikieni kanssa. Heidän sormensa olivat aivan jäässä, kun he Tuntsan Suomen puoleisella alajuoksulla valtakunnanrajan tuntumassa vispasivat perhojaan. Huonosta kelistä huolimatta Janne sai silloin suurimman koskaan Tuntsasta saamansa taimenen. Minä pitelin nuotiota joen äyräällä. Yöksi ajoimme Kuskoivan kodalle, jossa lavereilla yritimme torkkua aina niin kauan kuin tulisijassa riitti puita. Sitten oli taas jonkun noustava tekemään uudet tulet, ettei aivan palelluttu.

Kuvassa Riku Tuntsan Piimäkurun laavulla kalastustamineissaan:




Porukkaamme kuuluivat - hieman reissukohtaisesti vaihdellen - poikani Janne ja Riku sekä tyttäreni poikakaveri, siis tuleva vävyni, Antti. Eräällä reissulla mukana oli myös vaimoni sukulaismies. Siis 3-4 henkilöä per reissu eli autollinen ja teltallinen porukkaa.

Retkemme pitenivät edelleen. Ajelimme Naruskajärven kautta Värriöjoen varteen. Vuonna 1996 kalastelimme muun muassa Värriön sivujoilla Puukkohaaralla ja Luuhaaralla. Päädyimme myös Tulppion seudulle, jossa kohteinamme olivat Nuortin kanjoni ja Ylä-Nuortti.

Vanhan sanonnan mukaan ruokahalu kasvaa syödessä. Niinpä mekin haimme yhä uusia haasteita kalastuksen parissa ja matkasimme eräänä kesänä Kairijoelle. Telttaa pystyttäessämme jouduimme toteamaan, että ulkoteltta, se joka pitää sateen ulkona, oli unohtunut kokonaan matkasta. Satuimme huomaamaan, että Kairiverin kalastuskeskuksen puukasan päällä oli muovinkaistale. Ostimme sen ja kiinnitimme muovinkappaleen keppien varaan telttamme vesikatteeksi. Niin selvittiin siitäkin viikosta - ja syötiin harreja ja taimenia mahan täydeltä Kairijoen Majavakosken partaalla.

Vuonna 1997 huomasimme, että Metsähallitus oli kaavoittanut Naruskajärven rantamille mökkitontteja ja kaupitteli niitä. Olimme silloin jo useita kesiä viettäneet Naruskajoen varressa telttaillen milloin missäkin kohtaa. Olin tuolloin reissussa Jannen ja Antin kanssa. Mepä päätimme myös hankkia tontin kalastusreissujen tukikohtaa varten. Tutkailimme tarjolla olevia paikkoja ja yksimielisesti päädyimme kauniilla honkakankaalla olevaan paikkaan. Puhelimitse hoidimme tontin varaamisen saman tien.

Ehkäpä tuon tonttihankinnan kunniaksi päätimme tehdä sinä kesänä hieman tavallistakin pitemmän kalastuskierroksen. Ajelimme Käsivarteen Neljän tuulen tietä, joka nykyisin on nimetty Revontultentieksi. Itse pidin enemmän tuosta vanhasta Yrjö Kokon perua olevasta nimityksestä, mutta kaunis nimi on tietysti tuo uusikin. Kalastelimme Tarvantojoella, joka on hieman Palojoensuun kylästä pohjoiseen. Hyvin saimmekin kalaa. Jatkoimme Kilpisjärvelle. Huiputimme jälleen Saanan - en muista enää, monesko kerta se jo olikaan. Yöaurinko säteili meille Saanalla upeasti. Jatkoimme Norjaan Skibotniin, siis Yykeänperälle, ja sieltä edelleen vuonorannikkoa Altaan eli Alattioon. Ajelimme sieltä Koutokeinon kautta Hettaan ja takaisin etelään. Tämä reissu on tavallaan osa kuudennen kirjani (Takaa-ajo Ruijassa) tausta-aineistoa.

Tontin hankinta Sallan Naruskajärveltä käänsi jälleen uuden lehden Lappi-kuvioissa, joten kerron siitä myöhemmin erikseen.

Kuvassa Janne ja Antti ihastelevat öisellä Saanalla Kilpisjärven maisemia, taustalla Malla-tunturi ja sen takana vasemmalla Kilpisjärven Kolttalahti, jota kautta viidennen kirjani (Prinsessan sieppaus Pältsalla) päähenkilöt lähtivät vaellukselleen:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti