perjantai 21. joulukuuta 2012

Mielenkiintoisia tuttavuuksia

Olen aikaisemmin kertonut, miten päädyin kirjamyynnin yhteydessä viestien vaihtoon inarilaisen Jaska Temisevän kanssa. Hän osoittautui sekä luonto-oppaaksi että erinomaiseksi luontovalokuvaajaksi. Kirjojen kautta on syntynyt lisää uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia, joista en malta olla mainitsematta.

Marraskuun alkupuolella Tuntsa-kirjastani kiinnostui Etelä-Pohjanmaan suunnalla asusteleva Antero. Siinäkin yhteydessä sukeutui muutaman viestin yhteys. Antero ei ollutkaan Lapin suhteen mikään eilisen teeren poika, vaan kymmenien vuosien taivaltaja Itä-Lapin kairoissa niin kesäisin kuin talvisin. Kiistämättä paljon ansioituneempi Lapin kävijä kuin itse olen konsanaan. Nyt Anteron suunnitelmiin kuuluu viedä nuoria leirikoulun merkeissä tutustumaan Lemmenjoen maisemiin. Vähintäänkin lierihatun noston arvoinen teko. Joskus aikoinaan kansakoulunopettajia tituleerattiin kansankynttilöiksi. Ymmärtääkseni sillä haluttiin osoittaa arvostusta opettajien valistustyölle. Ansiokkaan vapaaehtoisen ja ylimääräisen Lappi-kasvatuksen vuoksi Antero ansaitsee tuon kansankynttilä-arvon - tai miksei hänen tapauksessaan voisi käyttää nimitystä Lapinkynttilä.

Parisen viikkoa sitten yhteys syntyi Keski-Lapissa asustelevaan Reinoon. Häntä kiinnosti Pältsa-kirjani. Ja ymmärrettäväähän se on, sillä Reino kertoi kaverinsa Heikin kanssa kolunneensa Pältsan ja Kummaenon seutuja vuositolkulla. Lisäksi kalakaverit olivat kierrelleet Finnmarkin tunnetusti kalaisia virtoja ja tunturijärviä. Kun rohkenin hieman epäillä, innostuisiko Reino nuorille suunnatun kirjani juonesta, niin hän vakuutti, että huumoria kyllä löytyy. Siitä olkoon esimerkkinä - niin hän kertoi - vaikkapa se, että hän kaverinsa kanssa jokivartta paarustaessaan kajautti silloin tällöin ilmoille lastenlauluja. Siispä lukijoille tiedoksi, jos Kummaenon suunnalla kulkiessanne sattuu tunturikoivupöheiköstä kuulumaan duettona Jänis istui maassa, niin Reinohan siellä on Heikin kanssa taimenjahdissa.

Tässä joulun alla Koarvikoddsin noita -kirjani osti Mirja tuonne Päijät-Hämeeseen. Tai ei oikeastaan sinne. Viestittelyn kautta selvisi, että jälleen kirja-asialla oli todellinen Lapinsamoilija. Mirjan lempiseutua Lapissa on Muotkatunturien todella upea tunturierämaa. Niinpä Mirja oli niin tykästynyt tuohon kohtalaisen rauhalliseen kairaan, että oli hankkinut peräti oman kämpän siltä suunnalta. Kirjani ei siten päätynytkään eteläiseen Suomeen, vaan kunniakkaasti tuonne Muotkatuntureiden kupeeseen, ikään kuin kotiseudulleen. Olen siitä todella sekä iloinen että ylpeä. Missäpä muualla Koarvikoddsin noidalla olisi mukavampaa kuin Koarvikoddsin tuntumassa - tai Koarvikozzan, jota nimimuotoa Mirja tuosta moninimisestä salaperäisestä tunturista käyttää.

Tässä eräitä esimerkkejä niistä ylimääräisistä ilonaiheista, joita kirjoittelu on tuonut tullessaan.

21.12.2012 eli päivänä, jolloin pitäisi kuulemma tulla maailmanloppu. Saapa nähdä... Jäädään odottelemaan yhdessä Peltotunturin yksinäisen tunturikoivun kanssa.

Matti Uurinmäki