Kevon kanjonin rosvo

On jo kymmenisen vuotta aikaa siitä, kun tein pikareissun kuuluisalle Kevon kanjonille. Olin tuolloin vaelluksella vaimoni kanssa.

Keventääksemme vaellustamme, mutta samalla kuitenkin Kevon kanjoniin tutustuen, päätimme tehdä tuon reissun siten, että Kävisimme kanjonialueella edestakaisin reitin länsipäästä. Emme siis kulkisi koko reittiä läpi suuntaan tai toiseen.

Niinpä ajelimme ensin Karigasniemen tien varteen ja sieltä vaelsimme uskomattoman upeaa Luomusharjua Luomusjärvien välitse Kevon luonnonpuiston länsireunaan. Reitin varressa luonnonpuiston rajan tuntumassa on virallinen leiriytymisalue, jonne pystytimme telttamme. Oli siellä muutama muukin teltta.

Seuraavana päivänä varustauduimme pelkästään päivärepuilla. Lähdimme katsastamaan Kevon kanjonia, joka itse asiassa on mahtavimmillaan juuri länsipäässään, paikassa, jota nimitetään Kevon seinäksi. Siitä Kevon kanjoni todellakin alkaa pystysuoraan laskeutuvana seinämänä. Paikka on upea, joten ei ole ihme, että se on lukuisiin maisemakortteihinkin päätynyt. Jatkoimme kanjonin reunamaa seurailevaa reittiä aina Kevon keskikohdille Fiellujoen putoukselle saakka. Tuo Ristikanjonin kohtahan on toinen Kevon tunnetuimmista paikoista. Sieltä sitten palailimme takaisin leiripaikkaan.

Muistelen, että edestakaisen päiväkävelyn pituudeksi tuli kolmisenkymmentä kilometriä, ehkä hieman alle. Joka tapauksessa se oli meille aivan riittävän vaativa ponnistelu pelkän päivärepunkin kanssa. Onneksi sää oli tuonakin päivänä suosiollinen. Energiavajetta kuitenkin syntyi niin, että teltassa jopa hieman pisti kehon vapisemaan.

Kolmantena vaelluspäivänä palailimme Luomusharjun kautta takaisin autolle. Totesimme, että tämä vaellustapa mahdollisti melko kevyellä tavalla tutustumisen Kevon keskeisimpiin osiin. Tuskinpa meistä olisi ollutkaan koko reitin läpi kävelemiseen.

Tuon reissun pohjalta kirjoittelin Seikkailuja Lapissa sarjaan 9. teoksen nimellä Kevon kanjonin rosvo. Kirjan alkupuoleen sisällytin vaeltelua eräillä Saariselän tunnetuilla kohteilla - mm. Kiilopäällä ja Iisakkipäälla - sekä tammukan perhostelua Sotajoella. Toki kaikki nämäkin on tullut todellisuudessa koettua. Lisäksi kirjaan sisältyy kesäinen käynti Harripäiden Kulmakurulla, joka lienee useimmille siellä käyneille tuttu talviselta hiihtoreitiltä. Kirjani päähenkilöt kohtaavat Kulmakurussa uljaan muuttohaukan, joka vieläkin lienee melko harvinainen, vaikka onkin onneksi yleistynyt pahimpiin vuosiin verrattuna.

Kulmakurussa ja myöhemmin Kevon kanjonissa kirjan vaeltajapojat kohtaavat myös rosvon, siis munarosvon. Valitettavasti tuo munien kerääminen on todellinen vitsaus yhä näinäkin päivinä, ehkä jopa pahentunut. Saimmehan jokin aika sitten lukea lehdistä, miten laittomasta munien keräämisestä oli jäänyt kiinni joku, jolla oli peräti 10000 munaa odottamassa ostajaansa. Erityisen haluttuja ovat tiettävästi juuri muuttohaukan ja Kevon kanjonissakin esiintyvän tunturihaukan munat, koska niistä haudotetaan metsästyshaukkoja superrikkaille arabiemiireille. Halusin ottaa tuon luontorikoksen myös kirjani aiheeksi, että epäkohta tulisi tutuksi mahdollisimman monelle luonnonpuolustajalle.

Valitettavasti - näin itse totean - Kevon kanjonin rosvo kustannussyistä ilmestyy vain e-kirjana.  Kun kirjojeni takana ei ole mikään suuri kustannustalo, niin on etsittävä sellaisia taloudellisia vaihtoehtoja, jotka mahdollistavat kirjan julkaisemisen. E-kirja on tällöin hvyin varteen otettava vaihtoehto. Jopa niin varteen otettava, että se saattaa jättää perinteisen printtikirjan kokonaan toteutumatta. Kevon kanjonin rosvo - kuten muutkin nuortenkirjani - on saatavana ainakin Elisan e-kirjapalvelusta.

Huonoa siinä kuitenkin on se, että kirjastojen valmius käyttää e-kirjoja on surkean heikko. Näin uskallan väittää. Mielelläni näkisin kirjani myös kirjastokäytössä, mutta e-kirjalla on siihen tällä hetkellä merkittäviä esteitä. Toivon, että mahdollisimman nopeasti löytyy ratkaisu, joka mahdollistaa e-kirjojen saamisen kirjastojen valikoimiin sellaisin ehdoin, että se on myös kirjoittajan ja kustantajan näkökulmasta hyväksyttävää.

Pelkästään e-kirjana julkaisin myös toisen nuortekirjasarjani - Seikkailuja maailmalla - uusimman teoksen Kuolema Kultaisessa Kolmiossa. Syyt olivat täsmälleen samat kuin edellä kerroin ja joista kerroin myös toisessa blogissani.


Matti Uurinmäki
23.11.2013

Seikkailuja Lapissa -sarjan nuortenkirjat e-kirjoina

Niinhän siinä kävi, että Seikkailuja Lapissa -sarjani nuortenkirjat tuli muunnettua myös e-kirjoiksi. Tai lähes kaikki, sillä ainakin toistaiseksi sarjan aloitusteos Sotatunturin porovarkaat on vielä ainoastaan perinteisessä muodossa. Sitä paitsi sen painos on loppuunmyyty, joten sitä ei ole saatavana lainkaan. Tarkoitus on julkaista myös tuo teos e-kirjana, mutta ennen sitä ajattelin hieman uudistaa sen kuva-aineistoa. Tosin kaikilta osin se ei ole mahdollista, sillä osa kirjan kuvituksesta on peräisin 1960-luvulta eikä tuo aika tietysti enää koskaan palaa.

Mutta kaikki muut sarjan kirjat ovat siis nyt myös e-kirjoina. Perinteisessä printtimuodossahan sarjassa on ilmestynyt ennen tätä e-kirjavaihetta kahdeksan teosta: Sotatunturin porovarkaat, Inarijärven aarre, Huumaava Haltin reitti, Lemmenjoen kultakätkö, Prinsessan sieppaus Pältsalla, Takaa-ajo Ruijassa, Koarvikoddsin noita ja Outoja kulkijoita Tuntsan erämaassa. Kuten kirjojen nimet kertovat, vievät kirjat lukijan eri puolille Lappia tunnetuille ja vaeltajien suosimille seuduille.

Sarjassa on ilmestynyt myös 9. teos - Kevon kanjonin rosvo -, mutta tämä viimeisin kirja on julkaistu ainakin toistaiseksi ainoastaan sähköisessä muodossa. Aika tulee näyttämään, tehdäänkö siitä joskus myös printtiversio.

Seikkailuja Lapissa -sarjalle on yhteistä, että kirjoissa kuvatut tapahtumapaikat ovat pääosiltaan todellisia, todenmukaisia. Olen ne itse joskus reissuillani kolunnut läpi. Samalla olen napsinut niistä kuvia omia muistojani varten. Tai joku toinen ryhmäämme kuuluineista on kuvia nappaillut. Näitä reissukuvia olen käyttänyt kirjojeni kuvituksena. Tietoisesti ja tarkoituksellisesti. Kirjojeni kautta haluan - seikkailun ohella - jakaa myös todellista tietoa Lapin eri kolkista ja kenties siten innostaa nuoria - miksei vanhempaakin väkeä - lähtemään omille vaelluksilleen. Kirjojeni toivon antavan jonkinlaista perustietoa kulloisestakin seudusta.

Lappi muuttuu. Valitettavasti moni muutos on ihmisten aikaan saama eikä suinkaan ole meille kunniaksi. Esimerkkinä ihmisten ahneudesta ja luontoa kohtaan osoittamasta raadollisuudesta liitän tähän blogitekstiin kuvat Lemmenjoen kansallispuiston ytimessä olevasta Jäkälä-äytsistä. Kun kuljin siellä vuonna 1986 poikieni kanssa, olivat Jäkäläojan rantapenkereet vielä pääosin luonnontilassa, vehreiden tunturikoivujen peittämiä. Niiden lomaan, auringon helliessä, oli mukava heittäytyä jäkälämatolle vaellustauolle. Kuunnella puron solinaa ja sinirinnan vivahteikasta laulelua.

Kun vuonna 2010 käveleskelin samalla reitillä, näky oli lohduton, suorastaan ahdistava. Koko Jäkälä-äytsi oli kaivinkoneilla täysin pilalle pengottu, käännetty ja myllerretty. Yhtä savista kivipeltoa, jossa entinen luonnontilainen puro savisena liejuojana yritti pysytellä hengissä. Ei todellakaan tehnyt mieli jäädä tauolle "Jäkälä-äytsille", jota ei pitäisi enää tuolla vanhalla nimellä edes kutsuakaan. Kaikki kunnia vanhoille kultajäärille, jotka lapioineen ahersivat kultapuroilla, mutta joiden jäljiltä luonto pääosin jäi ennalleen. Kaikki häpeä koneraiskaajille ja heidän toimiensa hyväksyjille. Kysyn jälleen, tällaistako pitää kansallispuistossa sallia?!

Matti Uurinmäki
23.11.2013

Yhä syvemmälle sähköiseen kirjamaailmaan

Kun kirjastoja suljetaan joka puolella Suomea, on oletettavaa, että lukuintoiset joutuvat etsimään muita korvaavia tapoja lukuhalunsa tyydyttämiseksi. Mitä ilmeisimmin yksi varteenotettava vaihtoehto tulee olemaan ainakin nuoremmalle lukijakunnalle sähköisen kirjan käyttäminen. Niinpä olen itsekin aikonut vastata tähän haasteen yhä laajemmin ja siirrätän kirjojani sähköiseen muotoon.

Kolmantena e-kirjana on nyt julkaistu Lemmenjoen kultakätkö, joka kuuluu Seikkailuja Lapissa -nuortenkirjasarjaani sen neljäntenä teoksena.

Tuossa teoksessa seikkailu alkaa vanhasta valokuvasta löytyvästä salaperäisestä viestistä. Vanhan kullankaivajan salakirjoitusviesti vie poikakolmikon Lapin kultamaille Lemmenjoelle etsimään kulta-aarretta. Sitä havittelee myös roisto, joka hiippailee poikien leirissä. Lopullinen välien selvittely tapahtuu Saariselän vanhalla Prospektorin kaivoskuilulla Laanilassa. Teos vie niin seikkailijat kuin lukijansa tarunhohtoisen kultajoen ja samalla kansallispuiston maisemiin. Seikkailun myötä heräävät eloon tarinat vanhoista kultamiehistä, Lemmenjoen elinkautisista. E-kirjaversiossa on runsas paikka-autenttinen värivalokuvakuvitus.

Matti Uurinmäki

Myös Huumaava Haltin reitti e-kirjaksi

Päätin jatkaa e-kirjojen julkaisemista kuten jo aikaisemmin uumoilin. Ehkäpä siten tavoitan sellaisiakin nuoria lukijoita, joita perinteinen painettu kirja ei innosta. Samalla tietysti pääsen uudistamaan kirjan ulkoasua käyttämällä kuvitukseen värivalokuvia.

Niinpä Seikkailuja Lapissa -sarjani kolmas teos Huumaava Haltin reitti on nyt julkaistu myös sähköisenä kirjana Elisan e-kirjapalvelussa. Kirjassa on käytetty kuvituksena samoja kuvia kuin aikoinaan painetussa kirjassa, mutta nyt siis värillisinä. Myös kansi on saanut värikkäämmän ilmeen. E-kirjan kustantajana on edelleen Naruska Saivo, jonka sivuilta löytyy lyhyet sisältökuvaukset.

Matti Uurinmäki

Inarijärven aarre e-kirjaksi

Sähköinen kirja, e-kirja. Ilmeisesti ne ovat nykyaikaa - tai ainakin tulevaisuutta. Kun on jo useampia vuosikymmeniä selaillut enemmän tai vähemmän pölyttyneitä kirjan lehtiä, on hieman vaikeuksia totuttautua siihen, että kirja ilmestyy tietokoneen - tai jopa kännykän - näytölle. Jos tämä trendi tulee jatkumaan - ja miksei tulisi -, tulee "kirjamaailma" melkoisesti muuttumaan. Ei tietenkään pelkästään niin sanotun loppukäyttäjän eli lukijan osalta, vaan myös kirjapainojen ja jopa kirjoittajan osalta.

Näin on tapahtunut ja tapahtumassa minullekin.

Seikkailuja Lapissa -sarjani kakkosteoksesta (Inarijärven aarre) on perinteinen painettu painos loppumassa, itse asiassa oikeastaan loppunutkin - kuten myös ykkösestä eli Sotatunturin porovarkaat -teoksesta. On kuitenkin taloudellisesti lähes mahdotonta ottaa uutta perinteistä painosta. Niinpä päätin kokeilla e-kirjan tekemistä Inarijärven aarre -kirjastani. Siihen innosti paitsi kustannussäästöt myös se mahdollisuus, että voisin käyttää sähköisessä kirjassa värivalokuvia. Kustannussyistähän olin joutunut muuttamaan värikuvat mustavalkoisiksi, jolloin niiden visuaalisuus ja jopa informaatioarvo samalla vähenivät. Toki mv-kuva on visuaalisesti vaikuttava ja upea, mutta se edellyttäisi, että kuva on alunperin otettu mustavalkoisena. Jos se tehdään värikuvasta, niin kuvan tenho heikkenee olennaisesti.

Tein siis uudistetun version Inarijärven aarre -kirjasta. Kuvat vaihdettiin värillisiksi, koska e-kirjassa värillisyys ei aiheuta lisäkustannuksia. Myös kannet saivat enemmän väriä.

Mielenkiinnolla jään odottamaan, millaisen vastaanoton Inarijärven aarre saa e-kirjana. Todennäköistä kuitenkin on, että tulen julkaisemaan myös joistakin muistakin kirjoistani e-kirjaversiot.

Matti Uurinmäki

Lapin kirjastojen blogi

Lapin kirjastojen blogisivustolta satuin bongaamaan viimeisintä Seikkailuja Lapissa -kirjaa esittelevän tekstin. Toki se aina mieltä lämmittää, kun huomaa kirjansa saaneen huomiota osakseen.

Kiitos kirjoittajalle! Laitanpa virtuaalisena kukkatervehdyksenä tähän oheen kuvan Lapin maakuntakukasta kullerosta, joka kerta toisensa jälkeen ilahduttaa lapinkulkijaa herkkyydellään.

21.3.2013

Matti Uurinmäki

Piipahdus Pyhällä

Tansanian reissulta palattua jatkoin vaimoni kanssa heti seuraavana aamuna Pyhätunturille, jossa tyttäreni perhe oli viettämässä hiihtolomaansa.

Lomailukontrasti oli melkoinen. Kun Tansaniassa oli safariajeluilla ihasteltu monenmoisia eläimiä kesäisessä helteessä vihreänkeltaisella savannilla, kotimaa tarjosi raikasta pakkasta ja valkoista hankea. Tansaniassa lentelivät kärpästen pelässä kesäiset pääskymme valmistautuen jälleen pitkään muuttomatkaan. Pyhätunturin juuren metsiköissä vinkaisivat olemassaolostaan kuukkelit. Yhteistä Serengetille ja Pyhän maisemille oli kummankin yllä kaareutuva lähes pilvetön sininen taivas.

Kolme täyttä päivää ehdimme tällä kerralla nauttia Suomen Lapin talvesta. Toki survaisimme sukset - siis perinteiset maastohiihtosukset - jalkaamme ja teimme pikku lenkkejä valmiilla laduilla, pistäytyen mm. Astelissa kuumalla mehulla.

Nuorempana, kun jaloissa tuntui olevan enemmän puhtia, en ollut innostunut valmiita latuja hiihtelemään. Taivalsin mieluummin umpihankea Peltosen leveillä pitkillä metsäsuksilla. Siellä tuntui pääsevän lähemmäksi luontoa. Nyt olen yhä useammin sortunut (!) hiihtelemään matkailukeskusten liepeillä. Parempi kai sekin kuin jäädä kokonaan sohvaperunaksi. Missään tapauksessa en ole - en halua olla - kilometrien nielijä. Vauhti olkoon niin verkkainen, että ehtii huomata ladun varressa oravan ja jäniksen jäljet sekä männyn oksilla keikkuvan lapintiaisen.

4.3.2013
Matti Uurinmäki

Kilimanjarolla ja safarilla

On taas ollut kuukauden katko blogikirjoittelussa. Jonkinlaisena selityksenä kerron, että tulin käyneeksi noin parin viikon reissulla Afrikassa, tarkemmin sanoen Keniassa ja Tansaniassa.

Olen jo muutamia vuosia haaveillut kiipeäväni joskus Kilimanjarolle, jota pidän maailman upeimpana vuorena, koska se yksinään kohoaa suoraan savannista pilvien yläpuolelle. Mikään ei sen ylväyttä heikennä. Vihreä savanni, vihreän sademetsän peittämät alarinteet, sitten pilvikerros, sen läpi taivaan sineen kohoava lumihuippuinen Kilimanjaro! Todella upea vuori!!!

Kun tässä blogissani pääpaino on ja tulee olemaan Lappi-tarinoilla, en ryhdy tässä Kilimanjaroakaan enemmälti kehuskelemaan. Kirjoittelen siitä enemmän sitten toisessa blogissani (seikkailujamaailmalla) ja vaellussivustollani. En kuitenkaan malta olla toteamatta, että onnistuin toteuttamaan haaveeni. Saavutin Kilimanjaron korkeimman huipun Uhuru Peakin.

Vuorivaelluksen jälkeen olin viikon verran safarilla. Kohteina oli kolme Tansanian merkittävää luonnonsuojelualuetta Manyara, Ngorongoro ja sokerina pohjalla Serengeti.

Ensimmäinen teos uuteen Seikkailuja maailmalla -nuortenkirjasarjaan on myös nähnyt päivänvalon. Teos on nimeltään Murha Niilillä. Siitä löytyy enemmän tietoa toisesta blogistani.

Laitanpa tähän vielä pari kuvaa Kilimanjaron reissusta.

Kaldoaivi - puutonta tundraerämaata

Ei tullut joulukuussa maailmanloppua, joten lienee syytä jatkaa blogikirjoitteluakin. Aikaisempien vuosien Lapin reissuista kertoileminen taisikin katketa peräti jo viime vuoden huhtikuussa. Melkein vuosi vierähtänyt. Niinpä hieman hävettää saamattomuuteni.

Viimeksi kai kertoilin kesän 2009 reissusta Muotkatunturien erämaahan. Niistä kokemuksistahan syntyi viime vuonna kirjani Koarvikoddsin noita. Melkoisen puutonta aluetta ovat nuokin seudut. Ajattelin tällä kerralla raapustella toisesta puuttomasta seudusta, joka on ehkä jopa vieläkin karumpaa, paikoitellen jotenkin alakuloistakin. Lähtekäämme siis vilkaisemaan Kaldoaivia.

Kaldoaivi ei liene aivan jokaiselle lapinkävijälle niitä kaikkein tutuimpia seutuja. Eikä ehkä kaikkein kiinnostavimpiakaan. Kaldoaivi on Suomi-neidon pään itäinen osa vasten Norjan Jäämeren rannikkoseutuja. Osittain alue on Utsjokea, osittain Inaria.

Miksi lähteä Kaldoaiviin? No, reissukaverini Janne ja Mika ovat innokkaita kalamiehiä, perhostelijoita. Siinä heille täysin riittävä syy, sillä Kaldoaivi on kalamiehelle mielenkiintoista seutua. Minä taas muuten vaan kuljen heidän mukanaan maita ja mantuja, mielellään aina uusia polkuja - tai myös polutonta kairaa. Janne oli aikaisemminkin käynyt Kaldoaivin eteläosassa, mutta minulle ja Mikalle seutu oli uusi kokemus.

Oli elokuun loppupuoli 2010. Päätimme suunnata Kaldoaiviin Suomi-neidon päälaen kautta, aivan sananmukaisesti. Yöksi pysähdyimme Kaamasen kievariiin. Hieman pidimme kalliin puoleisena majapaikkaamme tasoon nähden. Siitä sitten aamutuimaan ajelimme Utsjoen läpi aina Nuorgamiin saakka. Välillä pysähdyimme hetkeksi ihailemaan Tenoa, kun tie sitä sivusi. Valitettavasti aamukahvipaikkaa ei löytynyt enempää Utsjoelta kuin Nuorgamistakaan. Taisimme olla liian aikaisin liikkeellä.

Nuorgamista lähdimme tunturiylängölle, edelleen siis autolla, ja suuntasimme Pulmankiin. Tuonne muutaman savun kylään parkkeerasimme auton, nostimme rinkat pykälään ja lähdimme kapuamaan Buollanvarrille merkittyä polkua noudatellen. Olihan siinä sopivasti alkuverryttelyä, sillä korkeuseroa oli pari sataa metriä. Vaaralta - tai onko se Kaldoaivin mittapuun mukaan peräti tunturi - oli näkymä Pulmankijärvelle, joka on entinen Jäämeren vuono ja nykyäänkin vain kymmenisen metriä Jäämeren pinnan yläpuolella.

Välillä täytyi käydä suolla. Vaelluskengät siinä taisi hieman kastuakin, mutta olihan siellä onneksi kypsiä isoja hilloja naposteltavaksi. Tosin rinkka selässä niiden poimiminen sujui hieman kankeasti. Sitten taas ylös Urroaiville (273 mpy), jonka päältä menee Suomen ja Norjan raja. Lepäsimme hetken rajapyykin kupeessa.

Poroaidan vartta etelään - ja taas vetelään. Yritimme taiteilla märän nevan yli poroaidan vieressä olevia mädänneitä ja uponneita puunpätkiä myöten roikkuen samalla poroaidan verkossa. Kohtuullisesti onnistui. Luossajärveen laskevan pikku puron luona pidettiin ruokataukoa. Tienoon harva tunturikoivikko oli lehdetöntä. Epäilimme, että asialla oli ollut tunturimittarin perikunta.

Olimme etukäteen ajatelleet, että Kaldoaivi on vain pientä kumpareikkoa. Yllätyimme, että korkeuserot olivat niinkin merkittäviä. Nousimme taas satakunta metriä ylöspäin Mivttetsohkalle ja edelleen siitä alas pienen järven rantamille. Valitettavan mutaista ja konteikkoista polkua.

Maisema oli puutonta. Vain jokunen harva tunturikoivun tökki näkyi kilometrien säteellä. Ylängöillä maasto oli helppokulkuista, nummimaista, mutta alavammilla paikoilla maasto oli kosteanpuoleista.

Sitten taas ylös. Oli noustava Tsuomasvarrille (435 mpy), joka on eräs Kaldoaivin tunnetuimmista maamerkeistä. Polku ei mene aivan huipun kautta. Sitten alkoikin laskeutuminen Tsuomasjärven rannan tuntumaan. Järven pohjoispuolisessa niemessä odottaisi Tsuomasjärven autiotupa. Ennen kämppää oli kuitenkin vielä hankala, etten sanoisi hyvin hankala, märkä pari sataa metriä leveä suojuonne. Siitä ei selvinnyt täysin kuivin jaloin. Suo oli lisäksi möyritty mönkijöillä kurakolle.

Kämpällä oli yksi yksinäinen kulkija. Tunnistimme ja totesimme itseksemme, että teeveestä tuttu. Hän oli nimittäin eräs niistä henkilöistä, joiden Compostela-pyhiinvaellusreissusta oli tehty televisioon dokumenttisarja. Emme kuitenkaan tuosta aiheesta jutelleet, vaan aivan tavallisia kuulumisia haastelimme.

Aamutuimaan jatkoimme omaa kulkuamme ja jätimme pyhiinvaeltajan kämppään unten maille (kuva yllä). Aluksi kuljettiin Tsuomasjärven rantaryteikössä, mutta sitten päästiin upealle ylänkötaipaleelle. Noustiin vähitellen kohti Kolmesoaivin länsiharjanteita. Matka eteni ripeästi ja tultiin jo Tsaaraoaiville - toiselle Kaldoaivin tunnetuista maamerkeistä. Tsaaraoaivin juuren pikku kurussa pysähdyimme muonatauolle, vaikka päivä ei ollut vielä puolessakaan.

Merkitty polku olisi jatkunut Tsaarajärven rannan autiotuvalle, mutta se ei meitä kiinnostanut. Päätimme pysytellä ylhäällä tunturin päällä ja kulkea omia polkujamme - tai siis ilman polkuja. Tavoitteenamme oli Kistappeljärvi. Tsaaraoaivilla oli erittäin mukava tallustaa - pehmeää ja tasaista. Ja upeat näkymät  joka suuntaan, sillä lakiylänkö on kymmeniä metrejä ympäröivää maastoa ylempänä.  Kaldoaivia parhaimmillaan. (alla kuvassa Tsaarajärven tienoota).

Tsaaraoaivilta laskeuduttuamme suuntasimme kohti Kistappelia. Hieman epäilytti, miten pääsisimme Silisjoen yli. Helpotuksemme oli suuri, kun tulimme joelle. Sillä kohdalla joessa oli koko leveydeltä kivikkoa ja vettä oli niin vähän, että sitä virtaili vain kivien koloissa. Pääsimme kivisiltaa myöten joen yli eikä tarvinnut edes harppoa, puhumattakan kahlailusta.

Toki pikaisesti kokeiltiin kalaonnea Silisjoesta. Ja löytyihän sieltä heti mitat täyttävä taimen, joka otettiin mukaan, kun suunnitellulle leiripaikalle ei ollut enää kovinkaan pitkä.

Leiriydyimme Kistappeljärven luusuaan. Paikka oli oikea tundra-Lapin idylli. Kaunis erämaajärvi, kirkasvetinen kallioiden lomassa puikkelehtiva joki, tundranummea, harvakseltaan tunturikoivuja. (Alla laavumme joen partaalla ja toisessa kuvassa Kistappeljärven luusua).

Kistappeljärvi osoittaui erinomaiseksi harrijärveksi. Suurikokoisia harreja olisi tullut "vaikka kuinka paljon". Otettiin kuitenkin vain sen verran kuin kykenimme syömään. Harrien lisäksi nostettiin pois myös jänkäkoiran vonkale tuhoamasta harrikantaa. Kyllä sekin syötiin, vaikka ei se tietenkään harreille vedä vertaa. Ei sinne päinkään! (Alla kala-ateria valmistuu Kistappeljärven leiripaikalla).

Viivyimme Kistappeljärvellä vain pari yötä. Paikka olisi toki ollut enemmänkin arvoinen. Varsinkin, kun sääkin meitä jälleen suosi. Palailimme Pulmankiin samaa reittiä kuin olimme tulleet.

Mielestäni reissu oli onnistunut. Kaldoaivi varmaankin näytti meille parhaita puoliaan. Reissun luonne olisi taatusti muuttunut, jos Jäämeren myrsky olisi sattunut pyyhältämään. Sekin Kaldoaivissa on mahdollista - ja se tulee yllättäen ja pyytämättä.

Vielä en ole kirjoittanut kirjaa Kaldoaivin suunnalta. Tarkoitukseni on kuitenkin tästäkin seudusta kertoa nuorille jonkun sopivan seikkailun muodossa. Kaldoaivi kyllä ansaitsee sen.


2.2.2013
Matti Uurinmäki