Niinhän siinä kävi, että Seikkailuja Lapissa -sarjani nuortenkirjat tuli muunnettua myös e-kirjoiksi. Tai lähes kaikki, sillä ainakin toistaiseksi sarjan aloitusteos Sotatunturin porovarkaat on vielä ainoastaan perinteisessä muodossa. Sitä paitsi sen painos on loppuunmyyty, joten sitä ei ole saatavana lainkaan. Tarkoitus on julkaista myös tuo teos e-kirjana, mutta ennen sitä ajattelin hieman uudistaa sen kuva-aineistoa. Tosin kaikilta osin se ei ole mahdollista, sillä osa kirjan kuvituksesta on peräisin 1960-luvulta eikä tuo aika tietysti enää koskaan palaa.
Mutta kaikki muut sarjan kirjat ovat siis nyt myös e-kirjoina. Perinteisessä printtimuodossahan sarjassa on ilmestynyt ennen tätä e-kirjavaihetta kahdeksan teosta: Sotatunturin porovarkaat, Inarijärven aarre, Huumaava Haltin reitti, Lemmenjoen kultakätkö, Prinsessan sieppaus Pältsalla, Takaa-ajo Ruijassa, Koarvikoddsin noita ja Outoja kulkijoita Tuntsan erämaassa. Kuten kirjojen nimet kertovat, vievät kirjat lukijan eri puolille Lappia tunnetuille ja vaeltajien suosimille seuduille.
Sarjassa on ilmestynyt myös 9. teos - Kevon kanjonin rosvo -, mutta tämä viimeisin kirja on julkaistu ainakin toistaiseksi ainoastaan sähköisessä muodossa. Aika tulee näyttämään, tehdäänkö siitä joskus myös printtiversio.
Seikkailuja Lapissa -sarjalle on yhteistä, että kirjoissa kuvatut tapahtumapaikat ovat pääosiltaan todellisia, todenmukaisia. Olen ne itse joskus reissuillani kolunnut läpi. Samalla olen napsinut niistä kuvia omia muistojani varten. Tai joku toinen ryhmäämme kuuluineista on kuvia nappaillut. Näitä reissukuvia olen käyttänyt kirjojeni kuvituksena. Tietoisesti ja tarkoituksellisesti. Kirjojeni kautta haluan - seikkailun ohella - jakaa myös todellista tietoa Lapin eri kolkista ja kenties siten innostaa nuoria - miksei vanhempaakin väkeä - lähtemään omille vaelluksilleen. Kirjojeni toivon antavan jonkinlaista perustietoa kulloisestakin seudusta.
Lappi muuttuu. Valitettavasti moni muutos on ihmisten aikaan saama eikä suinkaan ole meille kunniaksi. Esimerkkinä ihmisten ahneudesta ja luontoa kohtaan osoittamasta raadollisuudesta liitän tähän blogitekstiin kuvat Lemmenjoen kansallispuiston ytimessä olevasta Jäkälä-äytsistä. Kun kuljin siellä vuonna 1986 poikieni kanssa, olivat Jäkäläojan rantapenkereet vielä pääosin luonnontilassa, vehreiden tunturikoivujen peittämiä. Niiden lomaan, auringon helliessä, oli mukava heittäytyä jäkälämatolle vaellustauolle. Kuunnella puron solinaa ja sinirinnan vivahteikasta laulelua.
Kun vuonna 2010 käveleskelin samalla reitillä, näky oli lohduton, suorastaan ahdistava. Koko Jäkälä-äytsi oli kaivinkoneilla täysin pilalle pengottu, käännetty ja myllerretty. Yhtä savista kivipeltoa, jossa entinen luonnontilainen puro savisena liejuojana yritti pysytellä hengissä. Ei todellakaan tehnyt mieli jäädä tauolle "Jäkälä-äytsille", jota ei pitäisi enää tuolla vanhalla nimellä edes kutsuakaan. Kaikki kunnia vanhoille kultajäärille, jotka lapioineen ahersivat kultapuroilla, mutta joiden jäljiltä luonto pääosin jäi ennalleen. Kaikki häpeä koneraiskaajille ja heidän toimiensa hyväksyjille. Kysyn jälleen, tällaistako pitää kansallispuistossa sallia?!
Matti Uurinmäki
23.11.2013
Mutta kaikki muut sarjan kirjat ovat siis nyt myös e-kirjoina. Perinteisessä printtimuodossahan sarjassa on ilmestynyt ennen tätä e-kirjavaihetta kahdeksan teosta: Sotatunturin porovarkaat, Inarijärven aarre, Huumaava Haltin reitti, Lemmenjoen kultakätkö, Prinsessan sieppaus Pältsalla, Takaa-ajo Ruijassa, Koarvikoddsin noita ja Outoja kulkijoita Tuntsan erämaassa. Kuten kirjojen nimet kertovat, vievät kirjat lukijan eri puolille Lappia tunnetuille ja vaeltajien suosimille seuduille.
Sarjassa on ilmestynyt myös 9. teos - Kevon kanjonin rosvo -, mutta tämä viimeisin kirja on julkaistu ainakin toistaiseksi ainoastaan sähköisessä muodossa. Aika tulee näyttämään, tehdäänkö siitä joskus myös printtiversio.
Seikkailuja Lapissa -sarjalle on yhteistä, että kirjoissa kuvatut tapahtumapaikat ovat pääosiltaan todellisia, todenmukaisia. Olen ne itse joskus reissuillani kolunnut läpi. Samalla olen napsinut niistä kuvia omia muistojani varten. Tai joku toinen ryhmäämme kuuluineista on kuvia nappaillut. Näitä reissukuvia olen käyttänyt kirjojeni kuvituksena. Tietoisesti ja tarkoituksellisesti. Kirjojeni kautta haluan - seikkailun ohella - jakaa myös todellista tietoa Lapin eri kolkista ja kenties siten innostaa nuoria - miksei vanhempaakin väkeä - lähtemään omille vaelluksilleen. Kirjojeni toivon antavan jonkinlaista perustietoa kulloisestakin seudusta.
Lappi muuttuu. Valitettavasti moni muutos on ihmisten aikaan saama eikä suinkaan ole meille kunniaksi. Esimerkkinä ihmisten ahneudesta ja luontoa kohtaan osoittamasta raadollisuudesta liitän tähän blogitekstiin kuvat Lemmenjoen kansallispuiston ytimessä olevasta Jäkälä-äytsistä. Kun kuljin siellä vuonna 1986 poikieni kanssa, olivat Jäkäläojan rantapenkereet vielä pääosin luonnontilassa, vehreiden tunturikoivujen peittämiä. Niiden lomaan, auringon helliessä, oli mukava heittäytyä jäkälämatolle vaellustauolle. Kuunnella puron solinaa ja sinirinnan vivahteikasta laulelua.
Kun vuonna 2010 käveleskelin samalla reitillä, näky oli lohduton, suorastaan ahdistava. Koko Jäkälä-äytsi oli kaivinkoneilla täysin pilalle pengottu, käännetty ja myllerretty. Yhtä savista kivipeltoa, jossa entinen luonnontilainen puro savisena liejuojana yritti pysytellä hengissä. Ei todellakaan tehnyt mieli jäädä tauolle "Jäkälä-äytsille", jota ei pitäisi enää tuolla vanhalla nimellä edes kutsuakaan. Kaikki kunnia vanhoille kultajäärille, jotka lapioineen ahersivat kultapuroilla, mutta joiden jäljiltä luonto pääosin jäi ennalleen. Kaikki häpeä koneraiskaajille ja heidän toimiensa hyväksyjille. Kysyn jälleen, tällaistako pitää kansallispuistossa sallia?!
Matti Uurinmäki
23.11.2013
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti