Lomailukontrasti oli melkoinen. Kun Tansaniassa oli safariajeluilla ihasteltu monenmoisia eläimiä kesäisessä helteessä vihreänkeltaisella savannilla, kotimaa tarjosi raikasta pakkasta ja valkoista hankea. Tansaniassa lentelivät kärpästen pelässä kesäiset pääskymme valmistautuen jälleen pitkään muuttomatkaan. Pyhätunturin juuren metsiköissä vinkaisivat olemassaolostaan kuukkelit. Yhteistä Serengetille ja Pyhän maisemille oli kummankin yllä kaareutuva lähes pilvetön sininen taivas.
Kolme täyttä päivää ehdimme tällä kerralla nauttia Suomen Lapin talvesta. Toki survaisimme sukset - siis perinteiset maastohiihtosukset - jalkaamme ja teimme pikku lenkkejä valmiilla laduilla, pistäytyen mm. Astelissa kuumalla mehulla.
Nuorempana, kun jaloissa tuntui olevan enemmän puhtia, en ollut innostunut valmiita latuja hiihtelemään. Taivalsin mieluummin umpihankea Peltosen leveillä pitkillä metsäsuksilla. Siellä tuntui pääsevän lähemmäksi luontoa. Nyt olen yhä useammin sortunut (!) hiihtelemään matkailukeskusten liepeillä. Parempi kai sekin kuin jäädä kokonaan sohvaperunaksi. Missään tapauksessa en ole - en halua olla - kilometrien nielijä. Vauhti olkoon niin verkkainen, että ehtii huomata ladun varressa oravan ja jäniksen jäljet sekä männyn oksilla keikkuvan lapintiaisen.
4.3.2013
Matti Uurinmäki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti