Kotini oli köyhä mökki maaseudulla, karulla Suomenselällä. Se ei ole nostalgiaa, vaan koruton tosiasia. Samanlainen tosiasia oli myös se, että kotiini kirjat tulivat vasta minun mukanani.
Äitini ei osannut lukea eikä myöskään kirjoittaa - eikä koskaan edes oppinutkaan. Hän oli tullut sota-aikana Aunuksen Karjalasta Suomeen. Isäni oli käynyt pari viikkoa kiertokoulua. Ihme ja kumma, mutta hän sentään osasi kohtuullisesti lukea ja jopa hieman kirjoittaakin. Tosin kirjeet hän yleensä kirjoitutti naapureillaan, kunnes minä vanhempana ryhdyin hoitamaan perheemme virallista kirjeenvaihtoa.
Ainoa kirja(nen), jota vanhempani - tai siis pelkästään isäni - luki, oli almanakka. Löytyihän kodistani tietysti myös katekismus ja virsikirja, mutta niitä ei muistaakseni juurikaan tutkittu. Kotini ei ollut mitenkään korostuneen uskonnollinen.
Perhetuttujamme oli sattumalta kylän kansakoulunopettaja, mikä oli oikeastaan yllättävää, kun ottaa huomioon oman kotini yhteiskunnallisesti vaatimattoman aseman. En lähde tässä tuota tuttavuustaustaa sen enempää selvittämään. Joka tapauksessa tuolla seikalla oli ratkaiseva merkitys omalle kirjaharrastukselleni.
Sain tuolta opettajaperheeltä joululahjaksi 8-vuotiaana ensimmäisen oman kirjani. Se oli tuon ajan tyypillinen historiallinen poikakirja - Jussi Kukkosen Metsän poika. Kirja on onneksi säilynyt matkassani kaikki nämä vuosikymmenet. En ole kirjaa kuitenkaan kymmeniin vuosiin lukenut. Silti mielestäni muistan kirjan sisällöstä kohdan, jossa kirjan nuorukainen sai maistaa suolaa! Kun poikana luin kirjaa, minunkin piti saada eteeni suolalautanen, johon kastoin lihapalaa tai leipäpalaa... Niin elin mukana tuon kirjan tapahtumissa.
Metsän poika -kirjan päähenkilöt ovat Pekka ja tämän Taavi-vaari. Hauska yhteensattuma on, että nuorin lapsenlapsistani sai viime kuussa nimekseen Taavi!
Jussi Kukkonen (k. 1955) oli Kainuun Sanomien pitkäaikainen päätoimittaja ja tuottelias monipuolinen kirjailija. Useat hänen nuorisokirjoistaan ja romaaneistaan olivat aiheeltaan historiallisia.
Myös toisen oman kirjan sain vuotta paria myöhemmin joululahjaksi samalta opettajaperheeltä. Kirja oli A.E. Ingmanin Rimpisuon usvapatsas, jota voi pitää yhtenä nuorisokirjallisuutemme klassikkona. Tämän mystissävyisen seikkailukirjan tapahtumat sijoittuvatkin Lappiin, joten siitä kai voitaneen katsoa alkaneen itää oma Lappi-huumani. Onneksi tuokin kirja on säilynyt tallessa tähän päivään saakka.
Rimpisuon usvapatsas oli ilmestynyt alunperin jo vuonna 1915, joten se oli jo 1950-luvullakin suorastaan klassikko. Aika ei ollut - eikä ole vieläkään - himmentänyt tuon ajattoman salaperäisyyden viehätystä. Kirjan kirjoittaja A. E. Ingman oli leipätyöltään pappi, mutta on samalla eräs arvostetuimpia nuortenkirjailijoitamme. Hän kirjoitti monta muuta suosituksi tullutta nuortenkirjaa kuten esimerkiksi Latvasaaren kuninkaan hovilinna ja Kahden taalarin raha.
Matti 10.3.2012
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti