Kiinnostuin ja luin Kalevi Leppäsen Lapinhullun.
Leppänen pohtiikin ansiokkaasti lapinhulluutta ja ja tuota milteipä kliseistä lapinhullu-käsitettä. Olen itsekin liittänyt ja ollut valmis osaltani hyväksymään lapinhullu-leiman itseenikin. Tietysti tavallaan positiivisena käsitteenä, joskin sivustakatsoja voisi päätyä toisenlaisiinkin ajatuksiin. Leppänen lähestyy käsitettä niin laajana, etteipä sitä ole syytä enemmälti laventaa.
Itse pidin kirjan kiinnostavimpana osuutena juuri niitä pohdintoja, joiden kautta Leppänen määritteli ja rajasi lapinhullu-käsitteen sisältöä ja luonnetta. Hyvin suurelta osin koin ne aivan samantapaisiksi kuin omatkin ajatukseni tuosta asiasta. Siihen sisältyy niin konkretiaa - esimerkiksi vaeltamista tai vastaavaa - kuin tunne-elämyksiä. Siis sekä fyysistä että henkistä puolta.
Leppänen sukelsi yllättävänkin syvälle Lapin historiaan. Itselleni oli jopa vaikea osin mieltää, olivatko kaikki esitetyt historialliset kuvaukset tarpeen lapinhulluutta käsittelevään teokseen. Toki ne antoivat osaltaan ajallista perspektiiviä, mutta jotenkin ne laajuudessaan tekivät teoksesta miltei oppikirjamaisen. Ehkä olisi voinut käsitellä sitä osaa hieman kevyemminkin.
Henkilöesittelyt tietysti ovat mielenkiintoisia, joskin henkilövalinnat melko yllätyksettömiä. Henkilökuvauksissa oli joitakin sellaisia yksityiskohtia, joita en ollut itse ennen tavannut kirjoista. On selvää, että rajanveto henkilöiden osalta on vaikeaa, koska näitä lapinhulluja todellakin riittää, jopa monia julkkiksiakin. Vieläpä tämän päivän julkkiksia - muitakin kuin Vesku. Leppänen oli vetänyt mielestäni hyvin tiukkaa linjaa ja rajautunut vain muutamiin esimerkkeihin. Varmaankin jokainen heistä oli paikkansa ansainnut enkä ryhdy Leppäsen valitsemia pois rankkeeraamaan. Suorastaan jäin kuitenkin toivomaan, että Leppänen tai joku toinen henkilö jatkaisi lapinhullujen henkilökuvauksia jossakin toisessa kirjassa ja laajentaisi entisestään näiden hullujen ja heidän ajatusten esittelyä. Ainakin minua kiinnostaisi lukea, miten heistä kukin on lapinhulluuteen päätynyt ja mitä se heidän elämässään tarkoittaa ja merkitsee ja miten kenties näkyy heidän toimissaan.
Leppäsen Lapinhullu on ihan hyvä ja tarpeellinenkin lisä lappikirjallisuuteen.
4.7.2014
Matti
Leppänen pohtiikin ansiokkaasti lapinhulluutta ja ja tuota milteipä kliseistä lapinhullu-käsitettä. Olen itsekin liittänyt ja ollut valmis osaltani hyväksymään lapinhullu-leiman itseenikin. Tietysti tavallaan positiivisena käsitteenä, joskin sivustakatsoja voisi päätyä toisenlaisiinkin ajatuksiin. Leppänen lähestyy käsitettä niin laajana, etteipä sitä ole syytä enemmälti laventaa.
Itse pidin kirjan kiinnostavimpana osuutena juuri niitä pohdintoja, joiden kautta Leppänen määritteli ja rajasi lapinhullu-käsitteen sisältöä ja luonnetta. Hyvin suurelta osin koin ne aivan samantapaisiksi kuin omatkin ajatukseni tuosta asiasta. Siihen sisältyy niin konkretiaa - esimerkiksi vaeltamista tai vastaavaa - kuin tunne-elämyksiä. Siis sekä fyysistä että henkistä puolta.
Leppänen sukelsi yllättävänkin syvälle Lapin historiaan. Itselleni oli jopa vaikea osin mieltää, olivatko kaikki esitetyt historialliset kuvaukset tarpeen lapinhulluutta käsittelevään teokseen. Toki ne antoivat osaltaan ajallista perspektiiviä, mutta jotenkin ne laajuudessaan tekivät teoksesta miltei oppikirjamaisen. Ehkä olisi voinut käsitellä sitä osaa hieman kevyemminkin.
Henkilöesittelyt tietysti ovat mielenkiintoisia, joskin henkilövalinnat melko yllätyksettömiä. Henkilökuvauksissa oli joitakin sellaisia yksityiskohtia, joita en ollut itse ennen tavannut kirjoista. On selvää, että rajanveto henkilöiden osalta on vaikeaa, koska näitä lapinhulluja todellakin riittää, jopa monia julkkiksiakin. Vieläpä tämän päivän julkkiksia - muitakin kuin Vesku. Leppänen oli vetänyt mielestäni hyvin tiukkaa linjaa ja rajautunut vain muutamiin esimerkkeihin. Varmaankin jokainen heistä oli paikkansa ansainnut enkä ryhdy Leppäsen valitsemia pois rankkeeraamaan. Suorastaan jäin kuitenkin toivomaan, että Leppänen tai joku toinen henkilö jatkaisi lapinhullujen henkilökuvauksia jossakin toisessa kirjassa ja laajentaisi entisestään näiden hullujen ja heidän ajatusten esittelyä. Ainakin minua kiinnostaisi lukea, miten heistä kukin on lapinhulluuteen päätynyt ja mitä se heidän elämässään tarkoittaa ja merkitsee ja miten kenties näkyy heidän toimissaan.
Leppäsen Lapinhullu on ihan hyvä ja tarpeellinenkin lisä lappikirjallisuuteen.
4.7.2014
Matti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti