Muotkatunturien erämaa ja Koarvikodds

Seuraavana kesänä, siis 2007, tuli käytyä eksymässä Saariselällä. Tietysti hävettää tunnustaa, että onnistuin avoimessa tunturimaastossa kääntymään 90 astetta väärään suuntaan ja päätymään tunturin juurelle väärälle puolelle. Itseäni yritin lohduttaa, että kyllähän pilven tullessa päälle ja näkyvyyden kadotessa eksyäkin voi, mutta ...mutta... Aiheellisesti joutuu kysymään, miksi ei tullut vilkaistua kompassia, joka oli taskussa ja olisi heti kertonut, että väärää rinnettä olin menossa alas. Vaimoni, joka oli mukana, ei tuolloin osannut lainkaan arvostaa vaeltajantaitojani...

Saariselällä siis pakersimme paljon kuljetuilla poluilla, joilla vastaantulijoita tietysti riitti - silloin, kun itse pysyi polulla. En kerro tässä jutussa tuosta reissusta sen enempää. Seuraavana kesänä pitikin päästä jo hieman rauhallisemmille seuduille. Silloin käväisin vaimoni kanssa Korvatunturin kupeessa. Itse tunturillehan ei ole lupa mennä ilman rajavartijoiden saattelua, koska tunturi on rajavyöhykkeellä. Lisäksi käväisimme Nuortin kanjonia katsomassa. Minusta se on parhaimmillaan jopa vaikuttavampi kuin Kevon kanjoni, mutta huomattavasti lyhyempi. Mutta enpä kerro tuostakaan vaelluksesta nyt enempää, koska se ei ainakaan toistaiseksi liity kirjoihini.

Olen tainnut jo jossakin aikaisemmassa tekstissä mainita, että eräs poikavuosien innostavimmista Lappi-kirjoista oli Usko Moilasen Kalliotunturin kotkanpesä. Siinähän pari kaverusta lähtee Inarin erämaasta tavoittelemaan sinne tahallaan kätkeytynyttä setäänsä. Kirjassa liikutaan Kuorbikotsin, nykyisen Koarvikoddsin, maisemissa. Tuo kirja jätti niin lähtemättömän vaikutuksen, että aina teki mieleni päästä käväisemään salaperäisellä Koarvikoddsilla.

Kesällä 2009 tuo haave vihdoin toteutui. Lähdin matkaan Jannen ja hänen ystävänsä ja yrittäjäkumppaninsa Mikan kanssa.

Muotkatunturin erämaa on ns. virallinen erämaa-alue. Pääasiassahan se on melko avointa tunturiseutua. Jokilaaksoissa on tunturikoivua ja paikoin myös kunnon mäntymetsiä. Reittimme lähti kaikkien Lapinkävijöiden tuntemalta Muotkan Ruoktulta Peltojoen vartta ylöspäin. Emme kuitenkaan malttaneet polku-uralla kauaakaan pysytellä, vaan kipaisimme Jäkäläoaivin selänteelle. Sieltä avautui laajat näkymät Honkavuoman yli Hanhipään tunturijonolle.

Muutaman päivän tukikohdaksi valitsimme Alemman Honkavuoman. Honkia siellä ei kuitenkaan juurikaan näkynyt, ehkä niitä olisi ollut laakson alapäässä. Leiripaikalta oli helppo kipaista Peltotunturille ihailemaan sen juurella päilyvää Peltojärveä. Maisemiensa puolesta tuo paikka on itse asiassa yksi Lapin vaikuttavimpia, sillä järven ja tunturinhuipun korkeusero on huomattava.

Peltotunturilla minua erityisesti ilahdutti kaksi luonnon yksityiskohtaa. Ensinnäkin saimme seurata kiirunaparven vipellystä. Kiirunahan on Suomessa vain melko harvojen tunturilakien asukki, ei mielestäni mitenkään yleinen näky. Toisekseen Peltotunturilla kasvoi uuvana, tuo pienehkö valkokukkainen tunturihuippujen kukkanen. Myöhemmin tapasimme uuvanan myös Koarvikoddsin huipulla.

Leiripaikalla nautimme tuttuun tapaan mm. lättyjä. Kisailimme, kuka onnistuu paistohommassan parhaiten. Täytyy tunnustaa, että nuoremmat miehet päihittivät minut kevyesti.

Tietysti kävimme myös Koarvikoddsilla. Se on mahtava tunturi, oman alueensa ylväs valtias. Tunturin etelä-kaakkoisrinne on jyrkkä, osin suorastaan pahtamainen. Suomenkielisen nimensä - Käyräkynsi - mukainen. Sen sijaan pohjois-luoteissuunnalta tunturi on tasainen ja erittäin helppo nousta.

Koska Koarvikodds on Muotkan erämaa-alueen korkein huippu, sieltä luonnollisesti avautuvat todella, todella laajat näkymät joka suuntaan, aina Norjan puolen lumihuippuisille gaissoille saakka. Niistähän tunnetuin on Rastigaissa, joka esiintyy Sakari Topeliuksen Sampo Lappalaisessa. Upea oli näkymä myös parin kilometrin päässä odottavaan Piekanaäytsiin, joka on Galgoaivin tunturiselänteen katkaiseva kurulaakso. Se oli meidän seuraava välietappimme.

Honkavuomasta palailimme viittatien suuntaan Peltojoen vartta. Peltojoelle, kuuluisan Lahtisen kämpän tuntumaan, pysähdyimme pariksi päiväksi kalastamaan tammukoita ja harreja. Pojathan tietysti kuljettivat mukanaan perhovapoja. Minä saalistin yksinomaan kameralla.

Mitä olisi Lapin vaellus ilman nuotiota ja sen yllä tuoksuvaa kalapaistosta? Se on yhtä lailla elämys ja nautinto siinä kuin upeat maisemat ja kiehtova luonto. Majoitteena Muotkan reissulla meillä oli kota, joka olemukseltaan tuntui hyvin sopivan Lapin luontoon.

Kieltämättä olin hyvin tyytyväinen Koarvikoddsilla ja ylipäätään Muotkan alueella käyntiin. Ilman muuta oli selvää, että siitä tulisi tausta-aineistoa johonkin kirjaani. Jo pelkästään senkin vuoksi, että mielestäni Muotka sopii erinomaisesti vaellusalueeksi, ainakin hyvällä säällä. Maasto on helppokulkuista, maisemat avaria. Ruska-aikana alue on varmasti erityisen kaunis. Haluan vielä itsekin joskus päästä sinne ruskaa ihailemaan.

Mietiskelin, mikä olisi Koarvikoddsiin sopiva fiktiivinen jännitystä tuova juonikudelma. Päädyin "noitaan". Minulle Koarvikodds on aina ollut - ja oikeastaan on edelleen - kenties Lapin salaperäisin tunturi. Eikö se ole sopiva paikka šamaanin temmellyskentäksi. Niinpä seuraavasta kirjastani, joka ei ole vielä tätä kirjoittaessani tullut painostakaan, on tulossa Koarvikoddsin noita. Kirjan varsinainen vaelluskuvaus noudattelee aikaisempaan tapaan suorastaan melko tarkoin omaa todellista vaellustamme. Noitaa emme siellä nähneet, mutta ehkä taisin sittenkin Koarvikoddsilla kuulla noitarummun kuminaa...

Matti Uurinmäki 19.4.2012