keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Yhä syvemmälle sähköiseen kirjamaailmaan

Kun kirjastoja suljetaan joka puolella Suomea, on oletettavaa, että lukuintoiset joutuvat etsimään muita korvaavia tapoja lukuhalunsa tyydyttämiseksi. Mitä ilmeisimmin yksi varteenotettava vaihtoehto tulee olemaan ainakin nuoremmalle lukijakunnalle sähköisen kirjan käyttäminen. Niinpä olen itsekin aikonut vastata tähän haasteen yhä laajemmin ja siirrätän kirjojani sähköiseen muotoon.

Kolmantena e-kirjana on nyt julkaistu Lemmenjoen kultakätkö, joka kuuluu Seikkailuja Lapissa -nuortenkirjasarjaani sen neljäntenä teoksena.

Tuossa teoksessa seikkailu alkaa vanhasta valokuvasta löytyvästä salaperäisestä viestistä. Vanhan kullankaivajan salakirjoitusviesti vie poikakolmikon Lapin kultamaille Lemmenjoelle etsimään kulta-aarretta. Sitä havittelee myös roisto, joka hiippailee poikien leirissä. Lopullinen välien selvittely tapahtuu Saariselän vanhalla Prospektorin kaivoskuilulla Laanilassa. Teos vie niin seikkailijat kuin lukijansa tarunhohtoisen kultajoen ja samalla kansallispuiston maisemiin. Seikkailun myötä heräävät eloon tarinat vanhoista kultamiehistä, Lemmenjoen elinkautisista. E-kirjaversiossa on runsas paikka-autenttinen värivalokuvakuvitus.

Matti Uurinmäki


tiistai 17. syyskuuta 2013

Myös Huumaava Haltin reitti e-kirjaksi

Päätin jatkaa e-kirjojen julkaisemista kuten jo aikaisemmin uumoilin. Ehkäpä siten tavoitan sellaisiakin nuoria lukijoita, joita perinteinen painettu kirja ei innosta. Samalla tietysti pääsen uudistamaan kirjan ulkoasua käyttämällä kuvitukseen värivalokuvia.

Niinpä Seikkailuja Lapissa -sarjani kolmas teos Huumaava Haltin reitti on nyt julkaistu myös sähköisenä kirjana Elisan e-kirjapalvelussa. Kirjassa on käytetty kuvituksena samoja kuvia kuin aikoinaan painetussa kirjassa, mutta nyt siis värillisinä. Myös kansi on saanut värikkäämmän ilmeen. E-kirjan kustantajana on edelleen Naruska Saivo, jonka sivuilta löytyy lyhyet sisältökuvaukset.

Matti Uurinmäki

lauantai 7. syyskuuta 2013

Inarijärven aarre e-kirjaksi

Sähköinen kirja, e-kirja. Ilmeisesti ne ovat nykyaikaa - tai ainakin tulevaisuutta. Kun on jo useampia vuosikymmeniä selaillut enemmän tai vähemmän pölyttyneitä kirjan lehtiä, on hieman vaikeuksia totuttautua siihen, että kirja ilmestyy tietokoneen - tai jopa kännykän - näytölle. Jos tämä trendi tulee jatkumaan - ja miksei tulisi -, tulee "kirjamaailma" melkoisesti muuttumaan. Ei tietenkään pelkästään niin sanotun loppukäyttäjän eli lukijan osalta, vaan myös kirjapainojen ja jopa kirjoittajan osalta.

Näin on tapahtunut ja tapahtumassa minullekin.

Seikkailuja Lapissa -sarjani kakkosteoksesta (Inarijärven aarre) on perinteinen painettu painos loppumassa, itse asiassa oikeastaan loppunutkin - kuten myös ykkösestä eli Sotatunturin porovarkaat -teoksesta. On kuitenkin taloudellisesti lähes mahdotonta ottaa uutta perinteistä painosta. Niinpä päätin kokeilla e-kirjan tekemistä Inarijärven aarre -kirjastani. Siihen innosti paitsi kustannussäästöt myös se mahdollisuus, että voisin käyttää sähköisessä kirjassa värivalokuvia. Kustannussyistähän olin joutunut muuttamaan värikuvat mustavalkoisiksi, jolloin niiden visuaalisuus ja jopa informaatioarvo samalla vähenivät. Toki mv-kuva on visuaalisesti vaikuttava ja upea, mutta se edellyttäisi, että kuva on alunperin otettu mustavalkoisena. Jos se tehdään värikuvasta, niin kuvan tenho heikkenee olennaisesti.

Tein siis uudistetun version Inarijärven aarre -kirjasta. Kuvat vaihdettiin värillisiksi, koska e-kirjassa värillisyys ei aiheuta lisäkustannuksia. Myös kannet saivat enemmän väriä.

Mielenkiinnolla jään odottamaan, millaisen vastaanoton Inarijärven aarre saa e-kirjana. Todennäköistä kuitenkin on, että tulen julkaisemaan myös joistakin muistakin kirjoistani e-kirjaversiot.

Matti Uurinmäki